Uutislistaukseen

Taidenäyttely ”Ilosanoma” Loviisan kirkossa 1.7.-27.8.2023

Näyttely.png

Taidenäyttely ”Ilosanoma” Loviisan kirkossa 1.7.-27.8.2023

Loviisan kirkossa on 1.7. -27.8.2023 esillä kuvanveistäjä, taidemaalari Airi Salosmaan uskonnollisaiheisia teoksia 1980-luvulta 2000-luvun puoliväliin ulottuvalta ajanjaksolta.

Salosmaan töissä on sekä perinteisiä raamatullisia aiheita että omia sisäisiä näkyjä. Teosten pitkä valmistumisaika näkyy tekniikoiden muuttumisena: 1980-luvun öljyvärimaalaukset muuttuvat 1990-luvulla eri materiaaleja sisältäviksi akryylitöiksi ja 2000-luvun pienikokoisemmat teokset ovat puolestaan ns. materiatauluja, joissa on akryylivärin ohella kiveä, lasia, pronssia, kangasta ym.

Airi Salosmaa on osallistunut yli sataan yhteis- ja ryhmänäyttelyyn kotimaassa ja ulkomailla sekä pitänyt liki kolmekymmentä yksityisnäyttelyä. Hänen teoksiaan on monissa julkisissa laitoksissa, mm. kirkko- ja sairaalatiloissa. Hän on Suomen Kuvanveistäjäliiton, Helsingin taiteilijaseuran, Sipoon taiteilijat r.y:n sekä Senioritaiteilijat r.y.:n jäsen.

Näyttelyn nimi on ILOSANOMA. Kahdella esillä olevalla teoksella on nimenä ilosanoma, ja tämä käsite kuvastaa muitakin Salosmaan teoksia ja niiden henkeä.

Tervetuloa tutustumaan!

Näyttelyn avajaiset pidetään lauantaina 1.7.2023 klo 15-17 kutsuvieraille.

Näyttely on avoinna ti-su klo 10-17 1.7.-6.8.2023, sen jälkeen kirkon toiminnan, esim. jumalanpalvelusten yhteydessä ja viikonloppuna 26-27.8.2023 jälleen klo 10-17. Teosten ohella voit tutustua myös itse Loviisan kirkkoon.

Paikalla on kirkko-opas ja 7.7.-6.8.2023 ja sydänkesän keskiviikkoisin urkuvartteja.

2023-06-08 09:59:00.0